keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jouluksi Pariisiin, osa 1

Osa 1. Matkaa odotellessa!


Tänä vuonna halusimme viettää erilaisen joulun. Päätimme olla itsekkäitä ja sijoittaa joululahjoihin, ruokiin ja juomiin menevät rahat itseemme. Kun kesällä lähdimme asiaa ideoimaan, oli mielessä ensin mahdollinen etelänkohde, ehkä Gran Canaria! Mutta halusimme kuitenkin löytää kohteesta jouluista tunnelmaa, joulumarkkinoita, hyvää ruokaa ja historiaa, joten sikajuhlat vaihtui jouluhalkoon! Kohteeksi valitsimme siis Pariisiin. Halusimme vuokrata mielummin asunnon, kuin sijoittua viikoksi hotelliin. Ideana että voimme myös itse kokkailla ranskalaista ruokaa. Kivan kaksion viikoksi löysimme Home Awayn kautta, Pariisin kymmenestä kaupinginosasta 10th arrondissement. Tästä kaupunginosasta löytyy mm. keskuspuisto, eläintarha ja place de la république -aukio.


Pariisilaiset aloittavat joulun vieton menemällä Notre Damen katedraaliin yömessuun 24.12 klo 00.00. Messu kestää noin 1,5 h, jonka jälkeen he siirtyvät kotiin syömään ensimmäiset jouluherkut ja avamaan ensimmäiset lahjat. Perinteinen joulateria, le réveillon nautitaan vasta messun jälkeen. Kinkun sijaan ranskalaista joulupöytää koristaa usein kalkkuna tai jouluhanhi. Lisäksi on ostereita, muita mereneläviä, hanhenmaksaa, paahdettuja kastanjoita ja muita pähkinöitä. Hyvä viini ja samppanja kuuluvat myös joulupöytään koko maassa. Jälkiruuaksi nautitaan jouluhalkoa, la bûshe de Noël. Jouluhalko oli alunperin hedelmäpuusta hakattu halko, jota poltettiin jouluna takassa. Nykyinen jälkiruokana nautittava halko on kääretorttu, joka on päällystetty suklaalla ja koristettu halon näköiseksi.

Aiomme kunnioittaa pariisilaisia jouluperinteitä ja aikomuksenamme on mennä Notre Damen joulumessuun, jonka jälkeen nautimme paikallisia herkkuja asunnollamme. Myös muita suunnitelmia on luvassa, joista laitan sitten juttuja myös blogiin.

Au revoir!