sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Sinisimpukat espanjalaiseen tyyliin

The best mussels ever!

Muutamia vuosia sitten söimme mieheni kanssa mieleenpainuvan herkulliset sinisimpukat espanjassa pikkuisessa Tossa de Marin kylässä. Niiden innoittamana olen varioinut oman sinisimpukka ohjeen. Näillä on hyvä aloittaa uuden vuoden ensimmäinen viikonloppu.


Sinisimpukat 2 hlö:

  • 500 g eläviä sinisimpukoita
  • 2-3 salottisipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 3 keskikokoista tomaattia
  • 1 selleri paloina
  • 1/2 sitruuna lohkoina
  • 1,5 dl valkoviiniä (kuiva tai puolikuivakin käy hyvin, itse käytin rieslinkia)
  • 1 dl proseccoa (kuiva italialainen kuohuviini, muukin kuiva kuohuviini käy)
  • 1/2 vettä
  • 1 rkl kalalientä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 dl tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1 dl tuoretta korianteria silputtuna
  • Mustapippuria rouhittuna
  • 1/3 chiliä renkaiksi leikattuna (ilman siemeniä)

Aloita puhdistamalla simpukat. Tarkista, että simpukat ovat eläviä, jos simpukan kuori ei mene kiinni sitä kopauttaessa on se todennäköisesti kuollut. Kuolleita simpukoita ei tule syödä. Myös simpukan kuoren ollessa rikki, se kannattaa heittää pois. Pese simpukat juoksevan kylmän veden alla harjalla harjaten. Poista simpukankuoren suulta mahdollinen parta (karvan ja levännäköinen tuppi simpukan kuorien reunassa), hyvä apuväline tähän on pieni veitsi. Laita simpukat kulhoon odottamaan.

Pilko sipulit, selleri, lohko sitruunan puolikas, paseeraa tomaatit: eli kiehauta niitä muutama minuutti kiehuvassa vedessä, niin että kuori irtoaa pois. Muussa tomaatit kulholla. Kuumenna kasari tai pata ja lisää sinne noin 20g voita. Kuullota sipuleita muutama minuutti kasarissa ja lisää sitten sellerin palat ja jatka kuullottamista noin 3 min. Lisää viini, prosecco, vesi, tomaatit, sitruunan lohkot, kalaliemi, mustapippuri, chili ja puolet tuoreista yrteistä. Kuumenna liemi porisevaksi.

Lisää joukkoon simpukat ja anna niiden hautua tiiviin kannen alla 5-6 min, kattilaa välillä ravistellen. Kantta ei tule avata kypsytyksen aikana. Simpukoiden ei tarvitse peittyä kokonaan liemeen, vaan ne kypsyvät hyvin kasarissa olevan höyryn avulla. Simpukoita ei tule keittää pitkään, jotta niistä ei tule sitkeitä.

Siirrä simpukat reikäkauhalla pois kasarista. Keitä kasarissa olevaa lientä parisen minuuttia kasaan, tarkista maku! Lisää mahdollisesti ripaus suolaa tai pippuria ja lopuksi juuri ennen tarjoilua loput yrtit. Voit laittaa simpukat takaisin kasariin tai laittaa ne tarjoulukulhoon tai vaikka valmiiksi lautasille. Päälle kaadetaan kiehautettu liemi.

Simpukoita voi syödä kuorta lusikkana käyttäen ja liemeen voit dipata tuoretta leipää. Juomaksi valitsimme kylmää ja kuivaa proseccoa.
 
Ps. Säästin ylijääneen liemen ja pakastin sen. Aion käyttää sitä  merellisen kalakeiton pohjana myöhemmin.

torstai 18. joulukuuta 2014

Kaapelin joulu

Vielä kerkeää ostoksille 21.12.2014 asti

Itse pääsin vasta tänään vierailemaan kaapelin joulun myyjäisiin. Onneksi! Tarjonta oli runsas ja mielenkiintoinen ja tilana kaapeli toimii mielestäni hyvin näihin myyjäisiin. Vaunujen kanssa tilassa oli helpompi kulkea kuin olisi Vanhalla vastaavasti ollut. Tilassa oli tunnelmallinen ja jouluisesti somistettu kahvila, live joulupukki ja live joulumusaa. Myyjiä oli runsaasti paikalla ja sain ostosten lomassa valtavasti loistavia askarteluideoita :)

Tässä ovat myyjistä ehdottomat suosikkini:

Funky Homo Sapiens 





Desingerilla ollut suunnittelussa hauskoja ideoita, jossa vanhoista pikkuisista leluista, (sekä uusiakin materiaaleja käytetty hyvin hyödyksi) ja niistä valmistettu hauskoja koruja. Kuten: legoista tehty rannekoruja ja korviksia. Barbien kengistä ihanat korvikset ja jne. Siis aivan ihania värikkäitä ja hersyviä koruja. Sellaisia hyväntuulen helyjä, jotka saavat hymyilemään :)


Henna Pirkonen

 

Tällä desingerillä oli kyllä luovuus myös hyvin halussa! Suurin osa koruista on valmistettu kirpiksiltä ostetuista vanhoista leluista. Kojussa roikkui paljon tuttuja hahmoja ja leluja :) Nämäkin saivat minut hyvälle tuulelle :) Tuon kasettikoru idean olen itse toteuttanut toisella tavalla. Täytyy laittaa siitä kuva myöhemmin. Ja kuvassa oikealla alhaalla näkyvässä aakkoslelu kuusenkoristeet ovat aivan mahti idea:)

Käykää ihmeessä myyjäisissä jos suinkin kerkeätte. Huhun mukaan myyjäiset ilmeisesti ovat vielä ensikin vuonna kaapelilla!


 




sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Ravintola: Lusikas, Tallinna

Kävimme joulukuun alussa mieheni kanssa minilomalla Tallinnassa. Yövyimme vanhassa kaupungissa kivassa ja suht uudessa (valmistunut maaliskuusssa 2014)  hotellissa St.Petersbourgissa. Hotelli oli todella kivasti sisustettu ja staili juuri meidän makun :) No mutta asiaan. Kävimme illallistamassa vanhassa kaupungissa ravintola Lusikaksessa. Ravintola oli päässyt viron 50 parasta ravintolaa 2014 listalle. Sieltä itseasiassa bongasimme ravintolan.

(Kuvat otettu iphonella)

Sisustus oli pelkistetty ja siisti sekä tunnelmallinen. Aloitimme talon shampanjalla ja alkuun söin kampasimpukkaa ja mieheni otti kylmän lohilautasen. Pääruaaksi söin lampaankaretta ja mieheni otti ankkaa, juomaksi valitsimme Torresin hiukan paremman punaviinin Mas La Planan 2008.


Jälkiruuaksi söimme ranskalaista omenapiirakkaa ja kahvia.


Sokerilla

+ Loistava ja ammattimainen palvelu
+ Hyvä viinilista
+ Kattava menu
+ Ei pahat hinnat
+ Tunnelmallinen sisustus ja ilmapiiri

Suolalla

- Tilaamani kampasimpukka maistui pakastetulta, eikä siinä ollut suolaa
- Torresin Mas La Plana tarjottiin huoneenlämpöisenä

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Ruokakeskiviikko: Kreikkalaista

Oi Kreikka tuo jumalten maa

Nyt oli vuorossa "mini" kreikkalainen ilta pikamusakalla. Olemme miehen kanssa matkustelleet kahdeksan kertaa kreikan eri kohteissa ja Kreeta sekä Parga ovat olleet ehdottomia suosikkeja meille. Rakastamme kreikkalaista ruokaa ja ilmastoa. Haaveena meillä on se klisee, joka varmaan monella muullakin, että joskus omistamme vielä sieltä pienen talon, jonka pihalla kasvaa appelsiini- ja sitruunapuu sekä puutarhassa rehottaa yrttitarha :)



 

Pikamusaka

  • 300 g jauhelihaa
  • 1 pieni sipuli
  • 3 valkosipulia
  • 2 dl tomaattimurskaa 
  • 4 kpl munakoisoja tai kesäkurpitsoja
  • 2-3 rkl Musaka mausteseosta
  • Mustapippuria ja suolaa
  • Juustoraastetta
Koverra munakoisojen tai kesäkurpitsojen sisällystä niin, että sisälle syntyy kuppi, jonne saa hyvin täytettä. Paista pilkottu sipuli ja jauheliha, lisää joukkoon mausteet ja tomaattimusrka. Maista maku. Laita täyte munakoisoihin tai kesäkurpitsoihin ja ripottele päälle juustoraastetta. Kypsennä uunissa 200 astetta 35 min. Munakoison tulee olla pehmeä, kesäkurpitsan voi jättää hitusen rapsakaksi.

 Lisukkeena oli myös fetasalaattia, tzatzikia ja paistetut sienet.


Paistetut sienet

  • 1 rasia herkkusieniä
  • 1 dl Jauhoja ja 1 dl korppujauhoja
  • Valkopippuria ja mustapippuria
  • Suolaa
  • 2 munaa
  • 1 sitruuna
Siivuta sienet. Sekoita sekaisin jauhot ja mausteet lautasella. Riko toiselle lautaselle munat ja sekoita ne sekaisin. Dippaa herkkusieniä ensin munaan ja siitä sitten jauhoihin ja laita heti kuumalle pannulle, jossa kunnolla oliiviöljyä (ainakin 1/2 dl). Täytä pannu niin, että mikään sieni ei mene päällekkäin, muuten ne eivät paistu rapsakoiksi. Yhdestä herkkusienipaketista paistaa noin 3 satsia. Paista sienet noin 5 min ja katso että paistuvat ruskeiksi ja rapeiksi. Purista paistettujen sienten päälle sitruunaa.

Tzatziki

  • 2 dl kreikkalaista jugurttia
  • 2 isoa valkosipulinkynttä
  • Tilliä tuoreena tai kuivattuna
  • Yrttisuolaa
  • valkopippuria ja mustapippuria ripaus
  • 1 tl punaviinietikkaa
  • 1 rkl öliiviöljyä
  • Kurkkua noin 10 cm
 Pilko kurkku reiluksi paloiksi ja ripottele päälle merisuolaa (tämä itkettää kurkusta vettä pois). Sekoita jugurtin joukkoon puristetut valkosipulit, mausteet, öljy, viinietikka ja puristetut kurkut. Maista maku, siinä saa olla hiukan suolaa ja valkosipuli maistua.

Juomaksi valitsin espanjalaisen Tempranillo rypäleestä valmistetun Radio Bocan punaviinin (Alkosta 7,49 €).  Tai kreikkalainen Mythos olutkin sopii vallan mainiosti. Ruoka aineisiin meni noin 10 €.